CDJ-2000 Digitaalinen Pro-Grade DJ -nauhuri

Tulosta sivu | ETUSIVU | Takaisin

CDJ-2000




Evoluutio. Ajat muuttuvat. Siksi myös laitteiden on muututtava. Siksi uusi multiformaattisoittimemme on seuraavan DJ-sukupolven luonnollinen valinta.

15 vuotta sitten valmistui ensimmäinen Pioneerin CDJ-nauhuri, joka johti maailmankuulun CDJ-1000-sarjan syntyyn.

Nyt puhaltavat aivan uudet tuulet.

Esittelemme valtavan askeleen kohti klubitasoista CDJ-sarjaa: CDJ-2000 – uusi digiajan ammattimainen soitin.

CDJ-2000-mallisto on aivan ennennäkemätön sarja soittimia, jotka voivat toistaa musiikkia eri lähteistä, mukaan lukien CD:t, DVD:t, USB-muistilaitteet ja SD-muistikortit.



Siihen kuuluu lisäksi vallankumouksellinen musiikkitietokannan hallintaohjelma DJ-työskentelyä varten: rekordbox™. Rekordbox-nauhoitusyksikkö perustuu ‘Prepare & Perform’-konseptiimme (sekä Mac että PC) ja toimii johtavien musiikkitietokantojen hallintaohjelmien tavoin tarjoten kuitenkin paremmat mahdollisuudet luovuuteen. Lisäksi sitä on aiempia laitteita helpompi käyttää.

Rekordboxin avulla DJ voi valmistautua paremmin ennen suoritustaan, ja sen kanssa voi käyttää eri työkaluja (kuten Hot Cue Banks ja Quantize), jolloin luupit on joka kerran täydellisesti synkronoitu. DJ voi siirtää tietoja USB- tai SD-laitteelle ja päästä työskennellessään käsiksi kiinteisiin musiikkikirjastoihin ja -tiedostoihin – ilman lisävarusteita tai epäkäytännöllisiä johtoja klubilla.

Ei enää CD-levyjen polttamista. Ota mukaasi klubille ainoastaan USB-laite, liitä se CDJ:hin ja rupea soittamaan.

Alan ensimmäisen Pro DJ-linkin kautta musiikkitiedostoja ja tietokantoja yhdellä ainoalla USB- tai SD-laitteella voidaan samanaikaisesti jakaa jopa 4 soittimen välillä niiden ollessa yhteydessä LAN-kaapelin (paikallinen verkko) kautta.

Lisäksi jokaisen DJ-setin tietohistoria tallentuu automaattisesti, ja niistä voidaan muodostaa soittolistoja, jotka ladataan rekordbox-yksikköön.

Toinen tärkeä ominaisuus CDJ-2000-mallissa on edistynyt HID- (human interface device) sekä MIDI-mahdollisuus, joiden avulla DVS-järjestelmää (digital vinyl systems) voidaan täysin hallita USB:n kautta. Lisäksi laitteeseen kuuluvat parannettu audio output -piiri, jonka kautta voidaan saavuttaa Pioneerin huipputason ääni, Wolfson DAC-prosessori ja sisäänrakennettu 24 bitin / 48 kHz:n äänikortti.

Luonnollisesti CDJ-2000-mallin ulkoasu vastaa sen vankan, luotettavan edeltäjän, CDJ-1000MK3-mallin ulkoasua. Vaikka se kulkeekin MK3:n jalanjälkiä, siinä on suurin (6,1 tuuman) ja kirkkain markkinoilla oleva värinäyttö.

Näytön alapuolella on alan ensimmäinen, aaltomainen Needle Search™/Needle Drop -värinauha, mikä tarkoittaa, että tiedostojen mukava suora selaus on nyt mahdollista intuitiivisessa laitemuodossa. Kun lisäät näihin ominaisuuksiin huippukehitellyn, valaistun Jog-vierityspainikkeen, parannellun ulkomuodon, kantokahvat ja Kensington-lukon, sinulla on käsissäsi kaikkien aikojen paras digitaalinen innovaatio huippusuoritukseen ja saumattomaan synkronointiin.


Ominaisuudet

Pääominaisuudet CDJ-2000
Toistaa seuraavia • Musiikki-CD
• CD-R
• CD-RW
• DVD±R
• DVD±RW
• DVD±R-DL
• USB-muistilaitteet
• SD-muistikortti
• WAV-, AIFF-, MP3-, AAC-tiedostot CD:llä ja DVD:llä
MP3 MPEG-1 32 Kbps - 320 Kbps / MPEG-2 16 Kbps - 160 Kbps
MIDI-ohjaus Kyllä
ProDJ Link Kyllä
rekordbox Kyllä
Värinänpoisto Kyllä
Mukana toimitetut tarvikkeet • Rekordbox-ohjelma
• Virtajohto
• Stereo phono -kaapeli
• Ohjauskaapeli
• LAN-kaapeli
• Forced eject pin
• Manuaalinen
Demovideo Watch
Tulo/lähtö CDJ-2000
Levyaukko Kyllä
USB Kyllä
SD-kortinlukija Kyllä
Analoginen lähtö 1 stereo-RCA
Digitaalinen lähtö Kyllä
Näyttö CDJ-2000
Näyttö 6,1 tuuman LCD-värinäyttö
WAVE-näyttö Kyllä
JOG-hakupyöränäyttö Kyllä
Toistettavan kohteen osoite Kyllä
Wave-data Kyllä
Toimintojen hallinta CDJ-2000
Hakupyörän koko 206,0 mm
Hakupyörätyyppi Touch sensitive
Hot Cue (sampleri) Kyllä
Hot Loop Kyllä
Pikakäynnistys Kyllä
Auto Beat Loop / Emergency Kyllä
Beat / Loop Cutter Kyllä
Taaksepäin toisto Kyllä
Reaaliaikainen katkeamaton loop Kyllä
Loopin säätö In-/Out-säätö
Reloop Kyllä
Hakupyörän toimintatilat CDJ-/Vinyylitila
Pitch Bend Kyllä
Scratch Play / Cue Kyllä
Quick Scratch Jälkihakuraita
Fader Start / Back Cue start Kyllä
Frame Search 1/150 sek
Needle Search/Needle Drop Kyllä
Vinyylilevyn nopeudensäätö Kyllä
Tempo CDJ-2000
Master Tempo Kyllä
Nopeudensäädön tarkkuus 0,02% kohdassa +/-6%, 0,05% kohdassa +/- 10% & 16%, 0,5% kohdassa WIDE
Nopeuden hallinta-alueet (CD) +/-6%, +/-10%, +/-16%, +/-100% WIDE
BPM-laskuri Kyllä
Edestä ladattava CD Kyllä
Cue-toiminnot CDJ-2000
Automaattinen cue-piste Kyllä
Käyttäjän määrittämä cue-piste Kyllä
Reaaliaikainen cue-piste Kyllä
Cue-sampleri Kyllä
Muisti cue-pisteille ja loopeille Kyllä
Tekniset tiedot CDJ-2000
Taajuusvaste 4 Hz ~ 20 kHz
Häiriöetäisyys 117 dB tai enemmän (JEITA)
Särö 0,0018 % (JEITA)
Audiolähtötaso 2.0 V rms (1kHz, 0 dB)
Käyttöjännite 28 W
Tehovaatimukset 220 - 240 V, 50/60 Hz
Mitat (L x K x S) 320 x 106,4 x 405,7 mm
Nettopaino 4,6 kg


Tulosta sivu | ETUSIVU | Takaisin